HIIHTOREITIT
Monipuolinen latuverkosto kulkee "tunturien maassa", joten hiihtäjien pitää aina ottaa huomioon olosuhteet. Tuulen kuljettama lumi tai pyry saattavat peittää äskettäin ajetun ladun. Ladut kunnostetaan pääsääntöisesti latutampparilla, mutta sesonkien ulkopuolella käytetään myös moottorikelkalla vedettävää latuhöylää. Tällöin laduilla on perinteinen hiihto mahdollista.
Hiihtoreitit ovat ns. ympyrälenkkejä, joten hiihtämään voi lähteä mistä kohden reittiä vain. Hiihtoreittien lähtöpiste on Vuontispirtin lähellä oleva kansallispuiston P-alue. Sarvijärven kierroksen lähtöpaikka on Harrisaajon kohdalla. Suositeltava kiertosuunta on vastapäivään, jolloin perinteinen latu-ura on oikeassa reunassa. Jokainen nimetty kierros on merkitty omalla värikoodilla ja kilometrin välein on km-kilpi, joka kertoo kuinka paljon matkaa on tultu, ja kuinka paljon sitä on jäljellä.
Huomioi, että latuverkosto kulkee joissain kohtia myös yksityisten mailla. Lisäksi joillain osuuksilla on salittu ajo moottorikelkalla esim. poronhoidon sitä vaatiessa.
Reittikartta (kaikki reitit)
Tämän linkki aukaisee reaaliaikaisen latujen kunnossapidon seurantajärjestelmän. Värit kertovat, milloin viimeksi ladut on kunnostettu. Voit avata seurantajärjestelmän myös älykännykkääsi, jolloin näet sijantisi ladulla hiihtäessäsi. Tämä sama seurantajärjestelmä on otettu käyttöön myös Levillä ja Ylläksellä maksullisena palveluna. Raattaman Reitit ei peri maksua järjestelmän käytöstä. Ostamalla latutarran ja kartan, tuet latujen kunnossapitoa.
Ahovaaran kierros (3,7 km)
Latu nousee Ahovaaran päälle, josta aukeaa upeat maisemat koko tunturijonolle. Ladun varressa on myös laavu (ei puuhuoltoa). Reitille riittää hyvin normaali peruskunto. Alaslaskussa on syytä varoa liikaa vauhtia! Ladulla on valaistus. Valaistus on päällä noin klo 7.30-10 ja klo 14-22. Valaistuksen pakkasraja on n. 20°C.
Raattaman kierros (18 km)
Latu kiertää Yli-Kyrön, Raattaman kylän ja Harrisaajon kautta. Maasto on helppoa, ainostaan kylän kohdalla on nousu/lasku. Kylän ja Harrisaajon välinen osuus on aukeaa jänkää, johon tuulisella ilmalla on syytä varautua. Tuuli kannattaa huomioida myös kiertosuuntaa valittaessa. Harrisaajon
kohdalla reitin vieressä on laavu (ei puuhuoltoa). Ladulla on valaistus
välillä Vuontispirtti -Porotilamajoitus Autto. Valaistus on päällä noin
klo 7.30-10 ja klo 14-22. Valaistuksen pakkasraja on n. 20°C
Vuontiskierros (7,3 km)
Leppoista muutamaa pientä nousua lukuunottamatta tasamaalla Vuontisjärven ympäri kiertävä kaikille sopiva nautiskelureitti.
Hommakierros (4,2 km)
Lyhyt helppo kierros Hommajärven ympäri, jonka rannassa laavu (ei puuhuoltoa). Sopii hyvin kaikille hiihtäjille.
Tynnyrikierros (9,1 km)
Mukava reitti kulkee jängän laitaan, josta aukeaa huikaiseva näkymä Lumikerolle. Tästä latu kääntyy Tynnyrijärven sivuitse takaisin lähtöpisteeseen Vuontispirtille. Sopii kaikille hiihtäjille reitin pituus huomioiden.
Varkhaankierros (13,8 km)
Reitillä vaihtelevaa maastoa, muutama lyhyt jyrkkä nousu/lasku. Ladun varressa kota (Metsähallituksen puuhuolto). Normaali peruskunto riittää, kun huomioi reitin pituuden.
Sarvijärven kierros (8 km)
Reitti on sivulenkki
Raattaman kierrokselta, josta latu kulkee kohti Sarvijärveä. Reitillä on
ensi parin kilometrin nousu, joka palkitaan parin kilometrin
vauhdikkaalla laskulla takaisin Raattaman
kierroksen ladulle. Reitin puolivälistä on noin parin sadan metrin
pisto Sarvijärven kodalle (Metsähallituksen puuhuolto).
Ladut kansallispuiston alueelle
Kunnostamme reittejä myös muutamalle kohteelle kansallispuiston alueella. Montellin majalle,
Nammalakuruun, Hannukuruun ja Sarvijärven kautta Pallaksen suuntaan kulkevia latuja kunnostetaan hiihtosesongin aikana. Sarvijärven vanha laavu on purettu. Reitin varrelta ladun toiselta
puolelta löytyy uusi kota. Samoin Montellin majalta löytyy uusi kota.
Fatbike-talvipyöräily
Fatbike-talvipyöräily on sallittua kaikilla Raattaman Reittien ylläpitämillä laduilla. Pyöräilijät väistävät aina hiihtäjiä.
Potkukelkkailu Potkukelkkailu on sallittua kaikilla Raattaman Reittien ylläpitämillä laduilla. Kelkkailijat väistävät aina hiihtäjiä.
Koiralatu
Koirien kanssa hiihtoa voi harrastaa koko Raattaman Reittien latuverkostolla.
Latukarttoja ja tarroja myyvät:
Autton kauppa, Tunturihotelli Vuontispirtti ja Porotilamajoitus Autto.